Suomi oli tammikuussa 2019 kumppanimaana maailman suurimmilla ruokamessuilla Berliinissä teemalla ”Aus der Wildnis” eli villistä luonnosta. Kaikkiaan lähes kolmen miljoonan euron messusatsaus ammattitapahtumineen ja kauppapromootioineen on auttanut kymmenien suomalaisyritysten pääsyä elintarvikkeiden jakelukanaviin Saksassa. Pääkumppanuus messuilla sekä useat medialle suunnatut tapahtumat toivat yli 3 000 juttua saksalaismediassa, ja lisäsivät saksalaiskuluttajien kiinnostusta Suomeen ruokamaana ja matkailukohteena. Messuosastosta ja kumppanimaahankkeesta päävastuun kantoi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Business Finlandin Food from Finland -ruokavientiohjelman mukaan kymmenkunta messuilla mukana ollutta yritystä ja useita kymmeniä muita yrityksiä on päässyt messujen jälkeen jakelukanavaan Saksassa tai neuvottelee parhaillaan niihin pääsystä.

– Mukana on mm. viljatuotteita, alkoholijuomia, marja- ja luonnontuotteita sekä liha- ja maitojalosteita valmistavia yrityksiä. Media- ja messunäkyvyys on herättänyt aivan uudenlaista kiinnostusta suomalaisia yrityksiä kohtaan, toteaa Food from Finlandin Saksan markkina-alueesta vastaava Lili Lehtovuori Business Finlandista.

Saksan mediassa julkaistiin kumppanimaaprojektin ansiosta yli 3 000 juttua, jotka koskivat Suomea kumppanimaana, suomalaista ruokaa, matkailukohteita sekä messuilla olleita suomalaisyrityksiä. Saksalaisen viestintätoimisto Geniuksen teettämä selvitys arvio vastaavan näkyvyyden mainosarvoksi 7,5 miljoonaa euroa. Mukaan on laskettu näkyvyys painetussa mediassa, TV:ssä ja radiossa, mutta ei nettiuutisten ja sosiaalisten median näyttöjen arvoa. Suomalainen media teki tapahtumasta mediaseurantayritys M-Brainin mukaan 355 juttua. Luku ei pidä sisällään radio-, tv- ja somenäkyvyyttä eikä messujen mainontaa.

Osasto ja pääkumppanuus loivat saksalaisille kuluttajille myönteistä mielikuvaa Suomesta ja suomalaisesta ruuasta. Valtaosa kaikkiaan 400 000 messukävijästä poikkesi Suomen osastolla, ja Visit Finland jakoi messulla 30 000 matkailuesitettä Suomesta.

– Suomen osastolla tehtyyn kyselyyn vastanneista 81 prosenttia piti Suomen osastoa erittäin hyvänä tai hyvänä. 70 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi osaston ja näkyvyyden herättäneen mielenkiintoa suomalaisia ruoka- ja juomatuotteita kohtaan. Heistä vain 9 prosentilla oli aiempaa kokemusta suomalaisista elintarvikkeista, kertoo Suomen kumppanuusmaahankkeesta vastannut viestintäjohtaja Klaus Hartikainen MTK:sta.

Reilu puolet vastanneista sanoi kiinnostuneensa Suomesta matkailukohteena. Luvut pohjautuvat Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK:n restonomiopiskelijoiden toteuttamaan kyselytutkimukseen, johon vastasi 120 satunnaisesti valittua messukävijää.

Vahva näkyvyys messuilla tuki myös Suomen tavoitteita tavata ruoka-alan poliittisia päättäjiä ja vaikuttajia tapahtuman yhteydessä. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä oli messuilla kuusi virallista ministeritapaamista, kaksi komissaaritapaamista sekä lukuisia epävirallisia tapaamisia. MTK järjesti Grüne Wochen yhteydessä seminaarin Euroopan unionin maatalouspolitiikasta yhdessä Saksan tuottajaliiton Deutsche Bauernverbandin kanssa. Tapahtumaan osallistui ministeri Lepän ohella myös Saksan maatalousministeri Julia Klöckner.

– Saksa on ollut Suomen suurin kauppakumppani jo vuodesta 2014. Grüne Woche oli osoitus siitä, että myös suomalaisilla puhtailla elintarvikkeilla on mahdollisuus ponnistaa suurille Saksan markkinoille. Myös Suomen eri alueet olivat näyttävästi esillä messuilla, mikä näkyy kasvavana kiinnostuksena Suomea kohtaan matkailukohteena. Nyt tästä valtavasta mainosarvosta on otettava kiinni ja jatkettava vahvaa markkinointia, varsinkin nyt kun Suomi aloittaa EU-puheenjohtajana heinäkuun alussa, sanoo suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronde Suomen Berliinin suurlähetystöstä.

Grüne Wochen Suomen osastolla esittäytyi tuotteineen yli 80 suomalaisyritystä. MTK toteutti hankkeen yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön ja suomenruotsalaisia viljelijöitä edustavan SLC:n kanssa. Hankkeen tukena olivat Business Finlandin Food from Finland-ohjelman ja matkailun edistämisestä vastaavan Visit Finlandin ohella alueelliset ruoka- ja matkailuhankkeet, MTK-Varsinais-Suomi sekä useat yritysyhteistyökumppanit. Viestinnän ja ohjelman tärkeänä tukena oli myös Suomen Saksan suurlähetystö. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 3 miljoonaa euroa, josta MTK:n osuus oli noin 2 miljoonaa euroa.

Grüne Woche -messuilla vieraili kymmenen messupäivän aikana noin 400 000 ihmistä. Suomalainen arktinen ruoka ja juoma esittäytyvät saksalaisille messujen lisäksi myös erillisessä Business Finlandin järjestämässä sisäänostajatapahtumassa sekä Saksan kauppaketjukampanjoissa sekä matkailun PR-tapahtumassa.

Lisätietoja hankkeesta
www.ausderwildnis.fi

Lisätietoja

Klaus Hartikainen, viestintäjohtaja, hankkeen projektijohtaja, MTK +358 40 169 2060
Lili Lehtovuori, Senior Advisor, Business Finland, +43 664 254 5289
Tanja Huutonen, lehdistöneuvos, Suomen Saksan edustusto, +49 172 314 0070