Maailman puhtainta ruokaa pohjoisesta
Suomi on Euroopan unionin pohjoisin maatalousmaa ja samalla yksi maailman pohjoisimmista. Vähemmän tunnettua on, että suomalaiset elintarvikkeet löytyvät kärkisijoilta, kun
Suomi on Euroopan unionin pohjoisin maatalousmaa ja samalla yksi maailman pohjoisimmista. Vähemmän tunnettua on, että suomalaiset elintarvikkeet löytyvät kärkisijoilta, kun
Grüne Woche -messujen avajaisissa kutsuvieraat pääsevät tutustumaan suomalaiseen sielunmaisemaan musiikin, tanssin ja videomateriaalin välityksellä, sekä maistamaan ruokaa puhtaasta, villistä luonnostamme
Suomessa on noin 23 miljoonaa hehtaaria metsää ja Suomi on Euroopan metsäisin maa. Yksityisessä omistuksessa metsistä on yli puolet. Suomessa
Altia on voittanut Green Company of the Year -palkinnon arvostetussa The Drinks Business Green Awards 2018 -kilpailussa Lontoossa. Altia nappasi
MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen ja tuottaja Maarit Kaasinen kertoivat SISU-Odelle mitä valttikortteja Suomi heittää pöydälle Berliinissä Grüne Woche -tapahtumassa tammikuussa
Grüne Woche -messujen virallinen "Trade Show Magazine 2019" -lehti on julkaistu. Monien kiinnostavien artikkelien joukossa on myös Suomen esittely. Jos
Suomi on Saksassa järjestettävien, maailman suurimpien ruokamessujen kumppanimaa teemalla ”Aus der Wildnis” eli villistä luonnosta. Yli 80 yritystä eri
Joukko saksalaistoimittajia sai esimakua Suomen messuannista syyskuun alun lehdistömatkallaan. Neljän päivän aikana Uudellamaalla ja Etelä-Savossa vierailleet toimittajat tutustuivat Suomen arktiseen
Suomi on ensi vuonna Saksassa pidettävien maailman suurimpien ruokamessujen kumppanimaa, ja MTK on vastuussa hankkeen järjestelyistä. Berliinissä 18.-27. tammikuuta 2019
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry ja Suomen kokkimaajoukkue ovat sopineet yhteistyöstä 18.-21.1.2019 Saksassa pidettävillä Grüne Woche -messuilla. Joka vuosi